Runoja surun olemuksesta
Joskus se palaa, suru, istuu siihen, ottaa kädestä ja pysyy vierellä. Hetken puristaa, sitten nousee, lähtee. Ja on hyvä, että se palaa, siitä tiedän, muistan, että tunsin, rakastin. Ja on hyvä, että se lähtee, siitä tiedän, muistan, että mikään ei ikuista ole. Surukaan. AnuK Saako sellaista surra, mitä ei koskaan oikein ollutkaan? …