Runoja surun olemuksesta

Joskus se palaa,

suru,

istuu siihen,

ottaa kädestä ja pysyy vierellä.

Hetken puristaa,

sitten nousee,

lähtee.

Ja on hyvä, että se palaa,

siitä tiedän,

muistan,

että tunsin,

rakastin.

Ja on hyvä, että se lähtee,

siitä tiedän,

muistan,

että mikään ei ikuista ole.

Surukaan.

 

AnuK

 

 

Saako sellaista surra,

mitä ei koskaan oikein ollutkaan?

Kolmea plussaa,

jotka muuttuivat miinuksiksi

ennen kuin ehdit tukkaa silittää,

pieniä varpaita peittää 

itseneulotuin sukin.

 

Saako sellaista surra,

jonka tiesit vain sinä ja apteekin raskaustesti?

Epämääräistä muistopäivää, 

raakaa arviota kuukaudesta,

saako sellaista viettää,

itkeä ja pukeutua mustaan?

 

AnuK

 

 

Vanha kanava,

ajan ahavoittama,

iän uurtama,

sammal piirtynyt vuosina pintaan.

 

Ennen virtasi vesi,

elämä vuolaana valui ja vaihtui.

Nyt sameana seisoo,

suolampena lemuaa.

 

Keski-ikäinen, hylätty nainen.

 

AnuK

 

 

Eilen olit minulle

villapaita

lämmin, turvallinen syli.

 

Tänään minun on kylmä,

riisuin sinut yltäni,

hiha kerrallaan.

 

Huomenna olet

minulle vain

kipeä muisto.

 

AnuK