Sanoita surusi

Kallis aarre

Minulla on kallis aarre. Se on kaunis, valkoinen puuristi, joka on peräisin rakkaani arkusta.

Kaksi kuukautta poikani hautajaisten jälkeen siunauksen hoitanut pappi tuli käymään luonani. Halattuamme hän kertoi, että hänellä olisi minulle lahja. Hän otti taskustaan servetin, jonka sisältä paljastui kaunis valkoinen puuristi. Tuijotin ristiä ja tiesin jotenkin heti mistä risti oli peräisin. Olin kuitenkin hieman hämmentynyt, sillä minulla ei ollut aikaisempaa kokemusta läheisen kuolemasta tai hautajaisista, enkä tiennyt tähän liittyvää käytäntöä. Irrotetaanko yksi risti arkusta ennen hautaan laskemista ja annetaan omaisille vai mistä on kyse?

Pappi kertoi minulle, että ristin irtoaminen oli silkka vahinko. Normaalisti ristit jäävät arkkuun, sillä niiden päissä olevilla pitkillä ruuveilla arkku lukitaan. Villen hautausjärjestelyistä vastasi tuttavaperheemme hautaustoimisto. Halusimme ehdottomasti heidät hoitamaan kaikki järjestelyt, sillä he olivat tavanneet Villen monta kertaa. Villen hakemisesta, pukemisesta sekä kirkkoon ja haudalle kuljettamisesta vastasi tuttavaperheemme mies, Mikko.

Kun Villen arkku oli nostettu autosta kärryille ja lähdetty kuljettamaan haudalle, Mikko oli huomannut auton lattialla pienen valkoisen ristin. Hautaanlaskun jälkeen hän oli pahoitellen kertonut papille, ettei ymmärrä miten näin oli päässyt käymään. Hän oli myös kertonut, ettei hänen pitkän uransa aikana ole kertaakaan aiemmin käynyt näin. Minkäänlaista kopsausta ei ollut kuulunut, eikä arkku ollut liikkunut autossa. Pappi oli rauhoitellut häntä ja pyytänyt ristin itselleen.

Kaksi kuukautta pappi oli säilyttänyt ristiä kotonaan. Sen paikka oli ollut eteisen pöydällä olevassa astiassa. Olimme jo aiemmin sopineet tapaavamme hautajaiskuvien merkeissä ja kun tapaamisen aika tuli, hän toi ristin minulle. Kuinka hienosti toimittu! Jos olisin saanut ristin hautajaisissa, olisin saattanut ajatella, että kamalaa, lapseni arkku on rikki. Se ei ole kokonainen. Mutta kahden kuukauden kuluttua ristin saaminen tuntui ihanalta lahjalta. Kalliilta aarteelta.

Olen jälkeenpäin jutellut myös Mikon kanssa Villestä. Hän on kyynelsilmin kertonut tietyistä hetkistä poikani kanssa sekä siitä, että poikamme hautausjärjestelyt olivat hänen uransa raskaimmat. Uskon sen. Työ kuoleman ja surevien parissa ei varmasti ole helppoa, eikä varsinkaan silloin, kun kyseessä on oman lapsen ikäinen lapsi, tuttu poika. He hyväsydämisyyttään halusivat ottaa työn vastaan, vaikka olisivat voineet myös kieltäytyä. Olen heille ikuisesti kiitollinen hyvin hoidetuista järjestelyistä sekä lohduttavista sanoista ja tiedoista, joita heiltä sain.

Mutta takaisin vielä ristiin. Tosiaan ristin irtoaminen oli silkka vahinko, huonosti kiinnitetty tai viallinen risti. Vai oliko sittenkään? Jälkeenpäin hautajaisvalokuvia katsoessa huomasin, että risti oli irronnut juuri siltä kohdalta, josta avopuolisoni kantoi arkkua, pääpuolen oikealta puolelta. Samalla se on myös kohta, johon jääkiekkomaalin ylärauta osui kaatuessaan. Oliko ristin irtoaminen sittenkin jokin viesti minulle, viimeinen lahja äidille?

Minä haluan uskoa niin.

 

Johanna

 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *